EN

Muutoskonsultointi – kohti uutta

Insta on apuna muutoksessa selvittäen tarjolla olevat teknologiset mahdollisuudet sekä muodostamalla vaihtoehtoiset kehittämispolut tavoitteiden saavuttamiseksi. Tarvittaessa arvioimme tarjolla olevien teknologiaratkaisujen kypsyyttä ja tuomme esille referenssiratkaisuja muilta toimialoilta sekä erilaisista toimintaympäristöistä.

Organisaation toimintaprosessit tulee ottaa kriittiseen tarkasteluun muutosten alla. Uuden liiketoiminnan ja palvelumallin käynnis­täminen tai organisaatiomuutos ovat esimerkkejä tilanteista, joissa IT-portfo­liota on mukautettava uusia tarpeita vastaavaksi. Uudet teknologiaratkaisut ja uuden palvelumallit voivat tarjota mahdollisuuksia, jotka kyseenalaistavat nykyisen tavan toimia ja hyödyntää informaatioteknologiaa.

Konsulttimme lähtevät aina liikkeelle keskustelemalla asiakkaan organisaation johdon kanssa toiminnan tavoitteista ja muutos­tekijöistä. Taustatiedon perusteella määritellään informaatioteknologian rooli ja tavoitetila. Vaikka vuosikymmenten kokemus tuo meille osaamista ja varmuutta, on huolellinen pohjatyö edelleen avain onnistuneen muutoksen johtamiseen.

Uskottava ja yksityiskohtainen toimintasuunnitelma on tärkeä osa prosessia

Tavoitteen asettaminen ei riitä, vaan se vaatii rinnalleen uskottavan toteutussuunnitelman. Jos kyseessä on laaja toimintaprosessien ja tietojärjestelmien muutos, on järkevää kartoittaa muutoksen kokonaiskuva yksityiskohtaisesti ja suunnitella kehittäminen lyhyinä askelina. Tällöin hyödyt näkyvät konkreettisesti ja ovat mitattavissa.

Hyvin tehty toimintasuunnitelma on realistinen. Se saattaa kuitenkin toisinaan myös paljastaa muutoshankkeen todellisen laajuuden. Aina todellista tilannetta ei ole osattu ennakoida eikä siihen ole varauduttu. Konsulttimme tukevat asiakkaan transformaatiohankkeen suunnittelua ja läpivientiä myös tarjoamalla hankejohtamisen palveluita.

Enemmän esiin ulkopuolisen silmin

Toi­mintaprosesseihin ja tietojärjestelmiin on ajan saatossa voinut syntyä päällekkäisyyttä ja liian monimutkaisia rakenteita, joiden purkaminen on haasteellinen tehtävä. Organisaation kokonaisarkkitehtuurin näkökulmasta piilossa olevat tietojärjestelmäratkaisut, eli dokumentoimaton tai ohjeista poikkeava tapa käyttää järjestelmiä sekä yksittäiset ohjelmistosaarekkeet voivat tehdä järjestelmäkokonaisuuden hallinnasta vaikeaa.

Avullamme organisaation nykytila voidaan kartoittaa sekä muodostaa riippumattoman näkemys nykyisestä IT-portfoliosta. Näin tunnistetaan tietojärjestelmien piilokustannukset sekä piilevä kehittämispotentiaali.  Havainnollisten prosessi- ja järjestelmäkarttojen sekä kustannusanalyysien avulla osoitamme kehittämiskohteita, jotka jäävät helposti organisaatiosi sisällä havaitsematta.

Asiantuntijapalvelumme

Tehtävänämme on auttaa asiakkaitamme onnistumaan. Asiantuntijapalvelumme antavat lisäarvoa organisaation toiminnalle myös muutoshankkeiden ulkopuolella. Tutustu muihin asiantuntijapalveluihimme tai ota yhteyttä: kerromme mielellämme lisää siitä, kuinka voimme auttaa.

Kokonaisarkkitehtuuripalvelut
Infrastruktuurikonsultointi
Tietoturvakonsultointi
Hankejohtaminen
Kokonaisturvallisuuskonsultointi
Koulutus