EN

Osaaminen ja laatu - siitä meidät tunnetaan

Toteuttamamme järjestelmät käsittelevät kriittistä tietoa ja ne ovat operatiivisessa käytössä. Usein ne edustavat uudenlaista toimintatapaa ja ovat sarjassaan maailman ensimmäisiä. Tällöin toimintaympäristöt ovat alttiita riskeille ja laatu edustaa paljon muutakin kuin kestävyyttä ja turvallisuutta  – kaikella on väliä.

Olemme turvallisuuskriittisten järjestelmien erikoisosaaja. Teknologinen huippuosaaminen, asiakkaiden toimintaympäristöjen laaja-alainen tunteminen ja toimialan kokonaisvaltainen ymmärtäminen ovat toimintamme edellytyksiä. Osaamisemme koostuu niin pitkästä kokemuksesta ja vaativista asiakasprojekteista kuin yksilöidemme taidoista, ymmärryksestä ja oivalluksista. Ennen kaikkea se koostuu kokonaisuudesta, jonka ansiosta onnistumme yhdessä asiakkaidemme kanssa.

Olemme tottuneet noudattamaan toiminnassamme tiukkoja turvallisuus- ja laatukriteerejä. Ne perustuvat asioiden tekemiseen suunnitelmallisesti ja moninkertaisesti varmistaen. Olemme puolustusvoimien strateginen kumppani ja korkean luokan kyber-asiantuntija. Asiakassuhteemme ovat pitkiä ja meidät valitaan kumppaniksi yhä uudelleen. Puolustus- ja turvallisuusratkaisujen toimittajana olemme maan markkinajohtaja. Se ei ole sattumaa. Osaaminen ja laatu ovat asioita joista emme tingi. Teemme kerralla kunnollista ja meihin on lupa luottaa.

Referenssit ja asiakatyytyväisyys - asiakkaamme ansaitsevat alan parasta osaamista

Parhaiten osaamisestamme kertovat tyytyväiset asiakkaat. Huolehdimme siitä, että kuljemme asiakkaidemme kanssa samaan suuntaan ja kuuntelemme niin heitä kuin sidosryhmätoimijoita herkällä korvalla. Riskit on kohdattava hallitusti, turvallisesti ja monikertaisesti varmistaen. Tutustu referensseihimme.

 

 

Laadun varmistamisessa ei kannata pelata arpapeliä - sertifikaatit kertovat standardoidusta toimintatavasta

Luottamus laatuun koostuu monista asioista ja luontevimmin onnistuneiden asiakaskokemusten kautta. Laatusertifikaatit kuitenkin kertovat siitä, että toimintamme täyttää erittäin kovat standardit. Sen lisäksi, että standardit antavat asiakkaillemme luvan odottaa tietyn tasoisia suorituksia ja tekevät toiminnastamme vertailukelpoista muihin nähden, ne myös mahdollistavat oman sisäisen laaduntarkkailun. Emme siitä huolimatta tavoittele vain laatustandardien mukaista toimintaa, vaan odotukset ylittäviä asiakaskokemuksia.

Tärkeimpiä laatusertifikaattejamme:

  • KATAKRI
  • AQAP 2110
  • ISO 9001
  • ISO/IEC 27001

Tutkimus ja kehitys - uteliaisuus ja kiinnostus synnyttävät oivalluksia

Oman tuotekehitys- ja tutkimustoimintamme lisäksi olemme mukana esimerkiksi hankkeissa, jotka tähtäävät yhteiskunnan turvallisuuden ja toimintavarmuuden takaamiseen digitalisaation mahdollisuuksia hyödyntäen. Eräs tällainen on NEXES-projekti, jonka tarkoituksena on tutkia, testata ja arvioida IP-pohjaisten viestintäteknologioiden käyttöä hätäkeskuspalveluiden tehostamisessa ja suorituskyvyn parantamisessa. Lue lisää alta:

Insta mukana EU-projektissa kehittämässä uuden sukupolven turvallisuusratkaisuja

Insta on mukana 2015 toukokuussa käynnistyneessä NEXES-projektissa, jonka tavoitteena on tutkia, testata ja arvioida IP-pohjaisten viestintäteknologioiden käyttöä hätäkeskuspalveluiden tehostamisessa ja suorituskyvyn parantamisessa. Kartoituksen kohteena on erityisesti se, kuinka esimerkiksi älypuhelimia, niiden viestiominaisuuksia, sosiaalisen median sovelluksia, matkapuhelinten kameroita ja muita kansalaisten jokapäiväisessä käytössä olevia teknologioita voitaisiin hyödyntää oikeanlaisen avun perille saamisessa nopeammin.

Instan osuus projektissa keskittyy ensisijaisesti hätäkeskusjärjestelmän ja seuraavan sukupolven eCall-järjestelmän kehittämiseen. Työn perustana on Insta ResponseTM –tuote, joka on myös hätäkeskustietojärjestelmä ERICAn perusta. Lisäksi Insta johtaa hankkeen tietoturvaryhmää, jonka tehtävänä on ratkaista hankkeen tuloksena syntyvien ratkaisujen standardien ja säännösten mukaisuus sekä varmistaa IP-pohjaisten sovellusten käytön turvallisuus tietoturvan näkökulmasta.

”Paitsi että viemme suomalaista turvallisuusalan kärkiosaamista kansainväliseen tietoisuuteen, opimme samalla ymmärtämään eri maiden toimintaympäristöjä entistä paremmin sekä verkostoidumme eurooppalaisten toimijoiden kanssa”, summaa Instaa hankkeessa edustava projektipäällikkö Kari Uusitalo.

Suomalainen järjestelmä, jossa avun saa yhdestä hätänumerosta, on harvinainen viranomaisyhteistyön muoto maailmalla. Uutta osaamista edustaa muun muassa Insta ResponsenTM ominaisuus, joka mahdollistaa tulevien puheluiden käsittelemisen virtuaalisten johtokeskusten kautta niin, että kaikki tulevat puhelut ovat yhdessä jonossa ja niihin voidaan vastata mistä päin maata tahansa. Näin luodaan aiempaa joustavampi toimintamalli, joka mahdollistaa myös mobiililaitteiden paremman hyödyntämisen avun hälyttämisessä.

NEXES-konsortiota johtaa Rinicom Limited (UK) ja osallistujia on yhteensä 17 kymmenestä eri maasta. Suomesta Insta DefSec:n lisäksi mukana on Poliisiammattikorkeakoulu. Projekti on kolmevuotinen ja se kuuluu EU:n Horisontti 2020 –ohjelmaan, jossa rahoitetaan eurooppalaisia tutkimus- ja innovointihankkeita. Komission tavoitteena on luoda Horisontin avulla Eurooppaan kasvua ja uusia työpaikkoja sekä parantaa eurooppalaisten yritysten asemaa globaalissa kilpailussa.

 

Insta kantaa vastuunsa – siihen on lupa luottaa. Noudatamme Insta Groupin vastuullisuusperiaatteita. 

Lue lisää aiheesta konsernisivustoltamme.

Koulutus – uuden oppiminen on osa arkea

Into uuden oppimiseen on kehittymisen elinehto. Asiakkaamme luottavat siihen, että osaamisemme on maailman huipputasoa ja tarkoituksenmukaisimmat innovaatiot ovat heidän käytössään. Siksi haluamme panostaa henkilöstömme osaamiseen.

Sen lisäksi, että haluamme kasvattaa asiantuntijuuttamme yrityksenä, arvostamme työntekijöitämme yksilöinä ja kunnioitamme heidän ammatillisia tavoitteitaan. Jokaisen henkilökohtaista koulutustarvetta arvioidaan vuosittain kehityskeskustelujen yhteydessä. Ydinosaamista tukevan koulutuksen lisäksi pyrimme tukemaan jatkuvaa kehittymistä monin tavoin. Tietoiskut, verkkokoulutus sekä muut nopeat tai helpot tiedon jakamisen keinot tuovat uuden oppimisen osaksi päivittäistä arkea.

Myös hankkeiden ja projektien aikana tapahtuu paljon oppimista ja asiantuntijuuden syventymistä. Erilaisten henkilöstön kehittämiseen tähtäävien kanavien avulla pyrimme tunnistamaan ja siirtämään tätä asiantuntijuutta osaksi koko henkilöstömme tietotaitoa.

Blogi

Olemme kovan luokan asiantuntijaorganisaatio ja alamme markkinajohtaja. Blogistamme voit lukea asiantuntijoidemme ajatuksia ja tietoa alan kärkiosaamisesta. 

Blogimme löytyy täältä.