7.8.2017

Instan toimitusjohtaja Kauppalehdessä: ”Hakkerointi voidaan torjua"

Insta Groupin toimitusjohtaja Henry Nieminen kertoo Kauppalehden haastattelussa, että johtaminen vaatii yhä enemmän joukkuepeliä nopeatempoisessa it-kentässä. Softat, ohjelmistot ja etenkin turvallisuus asettavat tekijöiden ja tilaajien pitkäjänteisyyden koetukselle.

– Johtaja ei voi piiloutua tietotekniikan taakse, vaan perinteiset johtamisopit etulinjan paikasta pitävät edelleen pintansa. Verkkojen ja softan jopa äärettömässä pelikentässä johdon on aina luotava selkeä tavoite, joka ei onnistu ilman yhteishenkeä ja koko joukkueen työtä.

Verkkohyökkäysten vyörytys ei aiheuta pelon väristyksiä maailmankin mittakaavassa tunnetussa ohjelmistojen suomalaisessa huippuosaajassa. Viidakon lait eivät uhkaa tietoverkkoja.

– Hakkereiden hyökkäykset ovat torjuttavissa. Kaikki pystyvät hankkimaan vapaasti teknologiaa ja tietoa. Hyökkääjillä ja puolustajilla on siten käytössä samat välineet. Tietoturvallisuus tulee nyt korostetusti esiin operatiivisessa johtamisessakin.

– Lisäksi jokainen voi vapaasti hankkia eri palvelunestoja, joissa kehitys kulkee eteenpäin samaan tapaan kuin softan ja verkon sovellutuksessa.

Lue juttu Kauppalehden verkkosivuilta


Kommentointi

Nimi:
Kommentti: